Puun vihreä varjo

Menen metsään tyhjän kankaan ja kynien kanssa. Pysähdyn suuren männyn juurella. Puun kilpikaarna on paksua ja vankkaa. Suomumiasesti se kiemurtaa puun pinnassa. Mänty pysäyttää minut. Piirrän sitä.

Metsässä on kevät. Suurin osa lumista on sulanut. Vaikka lehdet eivät ole puhjenneet, metsässä on jo vihreä valo. Paikallaan ollessa kuulee linnutkin. Sorsien aura lentää äänekkäästi yli.

Kyyhötän maassa piirtämässä ja tuijotan mäntyä, malliani. En valise ruskeaa väriä, en. Otan toisen värin ja piirrän puun vihreän varjon.

Ilta

Vielä on oranssia metsässä, kun aurinko laskee. Metsässä tuntuu erilaiselta kuin viikko sitten; tuntuu keväältä. Tuoksuu lapsuuden pitkille illoille, jolloin kekittiin ulkona ilman pipoa ja hanskoja hulluina sulavista ränneistä.

Pakkasesta jäykkä metsä on rentoutunut ja päivisin kuulee jo linnut. Kun lumisti ja pakasti, luonto oli kuin pyhättö. Hiljainen kirkko. Kevät on totta totisesti helpotuksen ja paljastusten aikaa. Kakat sun muut tulevat esiin, ja elämän rapaisuudesta, roiskeesta ja sulamisvesien mukana virtaavista kikkareista tulee pyhää. Huh, saa höllätä kirkkokravattia.

Metsässä heitin pitkäkseni ja katselin taivasta ja latvoja. Puut pimeni ja taivas haaleni. Siinä oli hyvä olla.

Metsä neon väreissä

Juurakko, muste ja tussi kankaalle, 2019
Maapuu 2, tussi paperille, 2019

Maapuu, muste ja tussi kankaalle, 2019

Metsänkatto, muste ja tussi paperille, 2019
Metsäateljee

Uusi sivu valkeaa lunta

On peruttu junavuoroja. Tapaamisia siirretään. Ihmisiä kehoitetaan jäämään etätyöskentelemään. Kaikki saatavilla oleva lumenluontiin tarkoitetti kalusto on varattu käyttöön. Helsinki tulee olemaan jumissa, tukossa ja ruuhkien armoilla. Lunta on luvattu satavaksi koko päivän ajan. Minulla on näyttelyn purkaminen sovittu samalle päivälle ja matka lumiseen helsinkiin edessä. Tauluja ei voi noutaa etänä. Valmistaudun lumimyrskyyn henkisesti ja toppahousuin.

Aivan muutamassa päivässä on lähiluonto suojattu ja siunattu paksuin kerroksin lunta. Valkoiselle hangelle, kuin paperille, piirtyy ketun, kissan ja jäniksen askeleet. Luonto piirtää hiljaista tarinaansa näkyviin. Talvi on vaikeneva aika. Luonnon asukkaat liikkuvat täsmällisesti ja energiaa säästellen. Hätiköivällä ihmisellä voi silloin luonnon havaitseminen olla mahdotonta, kun ei tiedä mitä etsiä. Lunta, lunta vaan ja jäljet hangella.

Havaitsen luontoa. Tarkastelen. Katselen. Liikun ja kiikun koeattaen suhteuttaa itseäni siihen. Minulla on käytössä kynä, näppäimistö, ja maalausnesteet. Havahdunko minä näkemään luonnon kiertoa, avautuuko silmäni talvesta kevään yli kesään? Autaako taide minua uppoutumaan luontoon ja suhteeseen sen kanssa? Vai olenko minäkin liian hätiköivä, älylaitteiden keskittymiskyvyn tuhoama, nykyihminen?

Helsinki yllättää. Lunta tuleekin vähemmän kuin uutisissa luvattiin. Tiet ovat auratut ja liikennettä vähän. Koen oloni luonnolliseksi ja rauhalliseksi autiossa kaupungissa, sillä näyttää siltä, että ihmiset ovat jääneet koteihinsa lumen pelossa. Vaikka lunta onkin tullut vähemmän, kuin on kuvattu, on sitä silti huomattavasti. Luonto ei näe kaupungin ja metsän rajaa. Kun lunta tulee, sitä tulee joka paikkaan, minne pilvet yltävät. Minusta siinä on lumen viehättävyys; lumi pehmentää kaupungin kovia piirteitä ja saa rakennetun ympäristön muisttuttamaan minulle tuttua metsää.

Löydän Helsingin reissulla ihanan valkean luonnoskirjan. Olkoon se alku tälle luontomatkalle, joka alkaa lumisesta kaupunkiseikkailusta.

Lumi, valkean, puhtauden ja uudelleen aloittamisen väri.